Lopultakin minulla on aikaa kirjoittaa muutama sana Ruotsin mejämatkasta. Perjantaina 6. elokuuta Elisa tuli hakemaan minut ja pojat Forssasta perheensä pakettiautolla. Pakettiautoon mahtui mukavasti kaksi isoa metallihäkkiä koiria varten ja koko valtava tavaramäärä, joka kulkee mukanani, kun lähden koirien kanssa reissuun. Liinu matkusti toisessa häkissä ja pojat toisessa. Ajoimme Turun satamaan, jossa tapasimme muut reissuun lähtijät eli Lillin, Maleenan ja Sannin tukijoukkoineen. Siitä sitten laivaan ja seikkailu alkoi 

Minä ja Elisa jaettiin yhteinen hytti. Otimme hyttiin Liinulle kevythäkin, jotta se pääsi omaan rauhaan urosten vokotteluilta. Hienosti koiramme kulkivat laivan käytävillä kuin vanhat tekijät. Toki porukkaamme mahtui niitäkin, joita vähän hirvitti laivan portaat ja hälinä. Menomatka sujui rauhallisesti pääasiassa hytissä leväten. Kävimme myös kannella tutustumassa hiekkalaatikkoon. Aika säälittävä pissapaikka on kyllä koirille tehty. Roope kyllä tajusi, mikä on laatikon tarkoitus, mutta eihän se meinannut sinne mahtua. Niilo ja tytöt eivät laatikkoon edes halunneet mennä.

Saavuimme Tukholman satamaan iltasella. Satamassa totesimme, että yksi auto on jätettävä sinne, koska se valutti huolestuttavasti jotakin alleen. Niinpä pakettiautoon pakattiin vielä yksi häkki lisää ja Lilli ja Jaana hyppäsivät meidän kyytiin. Eric jäi auton vahdiksi Tukholmaan ja Maleena ja Sanni jatkoivat matkaa kohti Norjaa. Pakettiauton nokka kohti Gävleä ja parin tunnin automatka alkoi. Matka sujui mukavasti moottoritietä pitkin ja saavuimme leirintäalueelle yhdeksän maissa illalla. Meille oli etukäteen varattu mökit leirintäalueen mökkikylästä. Lenkitimme koirat ja menimme nukkumaan miettien, miten selviämme seuraavasta päivästä.

Kännykkä piippasi aikaisin aamulla herätyksen merkiksi ja niin oli uusi päivä valjennut. Koirat lenkille ja aamupalaa kitusiin ja taas kaikki tavarat autoon. Nyt oli onneksi vain puolen tunnin ajomatka paikallisen mäkkärin pysäköintipaikalle, jossa kokeen kokoontuminen oli. Ihmetellen yritimme saada selvää ruotsin kielestä, mutta onneksi englantiakin puhuvia oli kokeen järjestäjien joukossa. Osallistujat jaettiin tuomariryhmiin. Kukin tuomari sai n. 4 koirakkoa. Lilli, Liinu, Roope ja Niilo pääsivät kaikki samalle tuomarille. Tuomarin perässä ajettiin sitten maastoon.

Maastossa saimme itse valita suoritusjärjestyksen. Sovimme, että minun koirat menevät ensimmäisenä ja viimeisenä, niin ehdin välissä hengähtää. Ei siinä ehtinyt suurempia jännittää, kun sain saman tien pukea Niilolle jälkivaljaat päälle ja sitten mentiin. Tuomari näytti suunnan, mihin jälki lähtee. En nähnyt Niilon jäljellä ollenkaan alkumakausta ja eipä sitä tainnut Niilokaan huomata, sillä se lähti liikkeelle siihen tyyliin, että nyt ollaan mukavalla sunnuntaikävelyllä. Se kulki muutaman metrin ja nosti koipea. Argh! Siitä se jatkoi matkaa muutaman metrin jäljen sivuun epämääräisesti haistellen ja ajattelin, että tämä oli nyt tässä. Juoksunartut (Sanni ja Maleena) olivat sotkeneet Niilon ajatukset. Joku lamppu kuitenkin syttyi Niilon päässä ja se palasi takaisin jälkiuralle ja varsinainen jäljestys alkoi. Jälki oli merkattu harvakseltaan pitkin valkoisin krepein. Ruotsin jäljessä on monta kulmaa ja mm. kaksi erilaista katkokulmaa. Kulmat voivat olla teräviä. Jäljellä on matkaa n.600m ja makauksia ei ole. Koko jäljen teon ajan on vedetty sorkkaa perässä. Oma suuntavaistoni meni kyllä täysin sekaisin jäljen aikana ja katkokulmat teettivät töitä, jolloin pyörimme enemmänkin veretyksen jatkoa etsien. Mielestäni matka tuntui paljon pidemmältä kuin olisi pitänyt. Lopulta saavuimme mökin pihapiiriin ja tuomari käski pysäyttää koiran. Hän ampui laukauksen ja sitten sai luvan jatkaa jäljestystä. Niilo meni vähän sekaisin laukauksesta. Se olisi selvästi halunnut vaihtaa vapaaseen hakuun nomen tyyliin. Muutamalla kehotuksella ja jarruttamalla sain sen kuitenkin pidettyä jäljellä ja muutaman kymmenen metrin päästä sorkka löytyi läheltä tietä. En ymmärtänyt juuri mitään tuomarin kommenteista, mutta sen verran tajusin, että eka palkinto sieltä tulee ja sain huokaista helpotuksesta. Ainakin toinen koiristani oli saavuttanut tavoitteen.

Seuraavaksi oli Lillin vuoro. Lillin jälki alkoi ihan läheltä autoamme ja yllätykseksemme se myös loppui ihan auton lähelle. Tämä tuotti ihmetystä Lillille, mutta onneksi se kuitenkin suoriutui tehtävästään. Kolmantena metsään lähti Liinu, jolla ei kauaa metsässä kestänyt eli ilmeisesti hyvä suoritus tuli tehtyä.

Viimeisenä oli sitten Roopen vuoro. Roopella oli vauhtia nyt melko sopivasti, mutta se teki ihmeellisiä syöksyjä aina välillä sinne ja tänne. Ilmeisesti kuitenkin oikeisiin suuntiin. Mielestäni Roopekin pyöritti aika paljon katkokulmilla, mutta taisi se ne Niiloa nopeammin selvittää. Viimeisen osuuden lopussa Roope oli jo aika uuvuksissa ja se löysi jäljen sivusta kosteikon ja ajattelin jo, että se jää sinne vilvoittelemaan. Onneksi se kuitenkin palasi oma-aloitteisesti heti jäljelle. Tästä mutkasta seurasi ilmeisesti se, että tuomari unohti pysäyttää meidät ajoissa ampumista varten ja Roope seisoi jo sorkalla, kun tuomari käski minun viedä koiraa taaksepäin, jotta saadaan sillekin ammuttua. Kylläpä jännitti, jatkaako Roope enää jäljestystä, kun se oli sorkan jo kertaalleen löytänyt, mutta kyllä se sentään jatkoi. Roopen jälki loppui muuten tosi kauaksi tiestä eli sangen eriarvoisia voivat jäljet Ruotsissa olla. Kello oli noin yksitoista, kun kaikki koirat olivat valmiina ja lähdimme ajamaan kokeen keskuspaikalle Åbygårdiin. Nopeaa toimintaa siis.

Keskuspaikalla vierähtikin sitten pari tuntia tuloksia odotellessa, mutta hyvissä ajoin iltapäivällä oli koko koe ohi. Porukkamme pärjäsi siis hienosti kaikkien koirien saadessa ykköstulokset. En ihan pysynyt kärryillä palkintojen jaossa koko aikaa, mutta Roope ja Liinu palkittiin hyvistä suorituksistaan. Molemmat saivat 42/42p. Niilo sai 37/42p ja Lilli 30/42p. Näin ollen Roopesta, Liinusta ja Lillistä tuli Ruotsin jäljestämisvalioita. Niilon täytyy hankkia ensin Suomesta jälkivalion arvo ja sen jälkeen se valioituu Ruotsistakin.

Sitten pakattiin taas koirat autoon ja kotimatka alkoi. Parin tunnin ajomatka satamaan, jossa piti odotella vielä tovin laivaan pääsyä. Yö vietettiin siis laivassa ja ehdimme korkata kuohuvat hyvien koiriemme kunniaksi  Yöllä oli kova ukonilma. Yritin käyttää koirat pissalla yöllä, mutta merellä ukkosti niin kovasti, ettei Roope uskaltanut pysähtyä hiekkalaatikolle kaatosateessa ja taivaanrannan välkkyessä. Enpä ole minäkään ennen sellaisessa ukonilmassa ollut taivasalla. Paluumatka ei muutenkaan sujunut ihan niin ruusuisesti kuin mennessä. Jompikumpi koiristani sai mahansa sekaisin ja pääsimme siivoamaan niin hyttiä kuin laivan kanttakin. Onneksi ei mitään massiivisia sotkuja sentään, mutta kyllä koirien kanssa pitää aina varautua kaikkeen. Ensi kerralla pitää siis pakata omat siivousvälineet mukaan.

Kyllä oli väsynyt olo, kun lopulta kotiin päästiin. Olipa reissu! Rankka matka, mutta kuitenkin todella hieno kokemus. Kyllähän sitä voisi uudestaankin jonnekin lähteä. Kamera ei valitettavasti ollut matkalla mukana, joten minulla ei ole reissusta yhtään kuvaa.

Norjasta kantautui korviimme myös hienoja tuloksia eli Sannista ja Maleenasta tuli Norjan jälkivalioita. Hienoa! Onnittelut vielä kaikille ja kiitos, kun pääsimme reissuun mukaan!