Eilen sitten käytiin molempien koirien kanssa verijäljellä. Niilo sai aloittaa, kun jälki oli tavallaan sille tehty (eli avoimen luokan jälki, jonka osuudet oli ehkä n.150m). Niilo jäljesti periaatteessa ihan hyvin. Se pysyi siis koko ajan jäljen tuntumassa tehden vain pieniä pistoja muutaman metrin päähän jäljestä. Niistäkin se palasi aina itsenäisesti. Silti joku asia mättää... Mielestäni Niilon työskentely on jotenkin epävarmaa, vaikka se on hyvin jäljellä. Jälkinaru ei juurikaan kiristynyt koko suorituksen aikana eli meno oli melko verkkaista. Kai me silti lähdetään taas kokeisiin kokeilemaan, jos paikka saadaan.

Sitten oli Roopen vuoro ja Roopen jäljestys oli taas aivan kamalaa (kuvittelin sen jo jotain oppineen). Vauhtia oli niin paljon, että meinasin kaatua monta kertaa, vaikka jarrutin täysillä. Siinä alkoi jo pinna kiristyä ja tuli korotettua ääntä koiralle, jonka jälkeen se oli ihan ihmeissään, että saako se nyt jatkaa jäljestystä vai ei. Ei saisi mennä väsyneenä treenaan koirien kanssa. Roope siis suoriutui jäljestä ihan mallikkaasti, mutta se yritti samaan aikaan haistella Niilon jäljet ja mennä verijälkeä kuitenkin ihan jälkitarkasti, joten meno oli melkoista pomppimista sinne ja tänne. Täytyy siis yrittää jaksaa tehdä molemmille ihan omia treenijälkiä, kun Roope ei ainakaan kehity, jos haistellaan toisten vanhoja jälkiä. Mutta voi olla, että tämä oli tän kesän viimeinen treenijälki, kun kohtahan elokuu on jo lopussa ja syyskuussa keskitytään taas nomeen enemmän (ei siis enää mejäkokeita syksymmällä).

Niilon morsian oli näimmä nuuskutellut hienosti toisen AVO1-tuloksen. Onnea Siiri ja Tiina!