Yllättäin kävikin niin, että starttasin molempien koirien kanssa Labradorinnoutajakerhon mejäkokeessa Susikkaalla. Yksi avo-luokan koira oli loukkaantunut lauantain aikana, jolloin Niilolle tarjoutui mahdollisuus päästä mukaan kokeeseen.

Niilo teki taas Niilot eli se poistui määrätietoisesti jäljeltä alle 100m ennen kaatoa. Tämä oli jo kolmas kerta, että Niilo tekee näin. Kyllä pännii! Niilon suoritus oli muuten todella hieno ja se saikin kakkostuloksen parhailla mahdollisilla pisteillä. Kyllä Niilo siis osaa, mutta joku klikki tulee aina jäljestyksen lopussa. Voi sitä masennuksen määrää, kun meille osoitettiin uusi jälki ja huomasin, että muutaman metrin päässä oli kaadon etumerkki. Niin lähelle päästiin, mutta kuitenkin niin kauas jäätiin. No, ei auta itku markkinoilla vai miten se sanonta meni. Kyllä se Niilo viimeistään eläkepäivinään alkaakunnon  tuloksia napsimaan. Näin ainakin toivotaan. Lisäksi toivotaan, että emännän innostus kestää niin pitkälle...

Roope tekikin taas hyvän suorituksen ja mamma on pojasta ylpeä, vaikkei makauksia taaskaan oikein merkattu. No, me tavotellaan ykkösiä, ei täysiä pisteitä :) Se on sitten yhtä vajaa eli kyllä nyt jännittää ensi viikonlopun koe. Todennäköisesti käy niin, että pilaan koiran suorituksen hirvikärpäsiä hätistelemällä. Nyt niitä ei vielä juurikaan ollut, mutta viikon päästä varmaan on. Roope veti taas kauheeta vauhtia pari ekaa osuutta ja pelkäsinkin, loppuuko puhti taas kesken jäljen. Väsyminen alkoi selkeästi näkyä toisella kulmalla, jonka Roope jäljesti ensin liian pitkäksi ja olin jo varma, että hukka tulee. Yhtäkkiä Roope pysähtyi ja katsoi taakseen. Ihan kuin se olis tajunnut, että tuomari ja opas on nyt liian kaukana. Se nimittäin kääntyi hirveetä vauhtia ympäri ja paineli takaisin jäljen suuntaan. Se palasi kulmaa vähän taaksepäin ja suoriutui siitä sitten lopulta jälkitarkasti. Kolmannella osuudella Roope otti mutakylvyt ojassa (kirjaimellisesti: eli se sukelsi mutaan roopemaiseen tapaan). Onneksi se kuitenkin jatkoi matkaa itsenäisesti ilman kehotuksia. Viimeisellä osuudella jäljen loppu kuljettiin ojan suuntaisesti ja Roope kävi taas ojassa puljaamassa. Oja aiheutti minulle ylimääräistä jännitystä, kun mietin, viitsiikö koira jatkaa työtä enää ollenkaan, mutta jatkoihan se.

Rankka viikonloppu ainakin ohjaajalle. Ensi viikonlopusta taitaa tulla vielä rankempi, kun teen kaksi korvaavaa jälkeä eli minulla on kokeessa kaksi koiraa, kaksi opastusta ja kaksi jäljen purkua. Huh huh!