Nyt jaksaa taas kirjoitella vähän tarkemmin eilisestä kokeesta. Olen eilisen ja tämän päivän yrittänyt pohtia syitä Niilon suorituksen epäonnistumiseen ja jonkinlainen selitys minulla onkin olemassa... Aloitetaan alusta.

Niilo starttasi siis toisen parin ensimmäisenä koirana. Parina oli kultsunarttu. Koe alkoi ohjauksella. Ohjaussuunta oli lähes rannan suuntaisesti ja siihen ammuttiin, kun koiran kanssa oltiin menossa kohti lähetyspaikkaa. Vene oli lähetyspaikasta katsottuna vasemmalla. Lähetys tapahtui kiven päältä ja kivi oli todella liukas. Minulla oli vaikeuksia saada Niiloa hyvään asentoon lähetystä varten ja sen katse hakeutua koko ajan ulapalle (ja vähän veneeseenkin). Arvasin, etten saa sitä lähtemään rannan suuntaisesti, vaikka yritinkin sitä asetella oikeaan suuntaan. Lähettämiseen meni turhan kauan aikaa ja Niilo varmaan ehti jo ihmetellä, mitä oikein haluan siltä, kun jouduin pariin kertaan ottamaan sen takaisin sivulle, kun se oli turhan hätäisesti lähdössä (ja väärään suuntaan). Ohjauksesta ei tullut yhtään mitään. Niilo lähti ulapalle päin ja kun pysäytin ja yritin kääntää sitä oikealle kohti ohjausriistaa niin se yritti vain lähteä vasemmalle kohti venettä. Uusintalähetys sujui samaan malliin.

Sitten tuli ykkösmarkkeeraus samaan suuntaan kuin ohjaus, mutta noin puolet lähemmäksi. Koira näki heiton, muttei varsinaista pudotuspaikkaa. Tämä markkeeraus jätettiin muistiin ja siirryttiin muutaman metrin verran uuteen paikkaan. Vastakkaiseen suuntaan tuli kaksoismarkkeeraus avoveteen veneestä käsin. Matkat eivät olleet kovin pitkiä. Niilo haki viimeksi heitetyn suoraviivaisesti, mutta taisi unohtaa toisen kokonaan. En saanut sitä lähtemään avoveteen, vaan se yritti kiertää rantaa pitkin ja meni turhan lähelle hakualuetta, joten kutsuin sen pois. Uusintalähetyksellä se meni taas kohti hakuruutua ja hukkasi korvansa eli se lähti ruutuun kielloista ja kutsuista huolimatta. Ruudusta se palasi jonkin ajan päästä variksen kanssa.

Sitten siirryimme passiin, jossa Niilo istui hiljaa ja nätisti. Hakuruudussa Niilo oli taas oma itsensä eli se haki riistaa omalla vuorollaan hyvässä tahdissa. Kolme riistaa löytyi reippaasti, mutta lopuksi se tuli pari kertaa tyhjänä takaisin ja neljäs riista jäi löytymättä. Hakuinto ei kuitenkaan vähentynyt missään vaiheessa. Ruudusta löytyi myös harakka, joka palautui käteen asti ongelmitta. Harakkaa ei oltukaan aiemmin tavattu kokeissa. Niilo palautti kaikki löytämänsä riistat nätisti käteen ja sen odottaminen parin hakiessa oli rauhallista ja varmaa.

Roope starttasi neljännen parin ensimmäisenä koirana. Onneksi Roope osui ekaksi vuoroon, niin se ehti päästellä suurimpia höyryjä ennen passivuoroa. Ohjauksessa sain Roopen lähetettyä hyvin haluttuun suuntaan, mutta arvasinkin, ettei se ohjaudu riittävän pitkälle olemattomasta treenimäärästä johtuen. Yritimme kahdesti ja kolmannenkin kerran olisi saanut yrittää, mutta siirryi mieluummin seuraavaan tehtävään, kun en halunnut koiraa suotta turhauttaa epäonnistumisella. Sitten tuli muistimarkkeeraus ja kaksoismarkkeeraus. Roope suoritti kakkosen ongelmitta. Muistimarkkeerauksen se oli osittain unohtanut tai muistikuva oli ainakin heikohko. Ekalla lähetyksellä se meni maata pitkin kallion päälle, jonka takana lokki olisi ollut kaislikossa. Kutsuin sen pois. Uusintalähetyksellä sain sen menemään vettä pitkin ja hetken päästä se haistoikin jo riistan. Roope pudotti kaikki noutamansa linnut noin metrin päähän minusta. Siinä on siis vielä paljon työtä tehtävänä, mutta tiesinkin sen jo etukäteen.

Sitten siirryimme passiin. Roope oli aluksi hiljaa, mutta kun toista koiraa ohjauksessa ohjailtiin ja pilliä käytettiin, niin R kuumui ja haukahtikin välissä. Enimmäkseen piippailu pysyi kuitenkin pienenä, mutta lähes jatkuvana. Lisää ryhmätreeniä siis (jos aikoo voittajassa joskus startata), sanoi tuomari. Tuomarina oli muuten Ossi Kähärä. Sitten hakuruutu. Roope sai aloittaa. Sen ekat lähetykset meni ihan häröilyksi. Se oli varma, että pari on unohtanut hakea markkeeruakset, joten se kävi tarkistamassa ensin vanhat pudotuspaikat. Kolmannella lähetyksellä se meni ruutuun ja haki pitkän aikaa (kävi varmaan tarkistamassa riistoja). Neljännellä lähetyksellä se sitten jo toikin minulle riistan ja jopa nipin napin käteen asti. Sitten oli parin vuoro hakea ja herpaannuin hetkeksi, jolloin R singahti viereltäni. Karjaisin "Roope, ei!" ja onneksi se totteli ja palasi viereeni. Parin palauttaessa Roope nousi jälleen viereltäni ja meni parin ja sen ohjaajan luo. Sain palautettua sen hallintaani ja loppuajan se pysyikin kauniisti vierellä aiheuttaen kyllä minulle ylimääräisiä sydämen tykytyksiä. Roope toi ruudusta kolme riistaa ja pari toi neljä. Ruutuun jäi vain harakka. En tiedä, jäikö harakka löytymättä vai eikö R vain halunnut ottaa vierasta lintua. Sekin on mahdollista, joskin nykyään jo vähän epätodennäköistä. Aika tipalla oli siis varmaan tuloksen saaminen, mutta mukavaa kuitenkin, että tulos saatiin. Roopen nousemiset parin työskentelyn aikana tuomari tulkitsi nartun aiheuttamaksi häiriöksi. Pelkäsin niiden nollaavan koko suorituksen ja kyllä minua hävetti. Kukaan ei varmaan uskoisi, että Roope on tokossa voittajaluokassa...

Roopen suorituksesta rohkaistuin kuitenkin niin, että ilmoitin sen myös Pomarkkuun. Lisäksi lupasin sille, että en vie sitä enää treenaamatta kokeisiin eli nyt on luvassa ryhmätreeniä myös Roopelle (heti huomenaamulla). Kyllähän Roopessakin on potentiaalia. Se vaan meinaa jäädä jotenkin kakkoskoiraksi. Roope taisi muuten olla ensimmäinen Tsarodej-kasvatti, joka starttasi nomen avoimessa luokassa. Eipä niitä alemmassa luokassa startanneitakaan montaa ole.

Sitten analyysiä Niilon suorituksesta... Olen nyt pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, että Niilon suoritusten epäonnistuminen johtuu minun jännittämisestä. Niilo on aika ohjaajaherkkä koira, joka varmasti seuraa minun mielentiloja tarkkaan. Alkukaudesta en juurikaan jännittänyt, kun menin kokeisiin sillä asenteella, että käydäänpä tutustumassa avoimeen luokkaan ja tulosta tuli. Tulosten saavuttamisen myötä paineetkin alkoi kasvaa, joten aloin jännittämään startteja liiankin kanssa. Niilo varmasti vaistoaa minun käytökseni jäykkyyden ja äänen kireyden, jolloin se ei oikein tiedä, mitä haluan tai miksi olen sellainen. Luulen, että se karkasi hakuruutuun rauhoittaakseen minua. Se halusi hakea linnun minulle, jotta olisin tyytyväinen. Se vaan haki sen väärästä paikasta... Roope taas käy itse niin kuumana, että se ei ehdi tarkkailla minun käytöstä sen suuremmin. Tämä jännittäminen on sinällään hassua, kun minulla alkaa kuitenkin olla kohtuullisesti starttikokemusta eri lajeista. Mejää ja tokoa en edes jännitä. Mejässä ei koiraan oikein voi vaikuttaa ja tokokin on valmiiksi opeteltujen suoritusten tekemistä. Toki paikkamakkuu aina vähän jännittää. Nome sen sijaan on jotain ihan muuta kuin valmiita liikeratoja (ainakin minun koirilla...). Nyt uskon siis tietäväni, mikä minun ja Niilon yhteistyössä mättää kokeissa, mutten en tiedä, miten sen voisi korjata. Ongelma ei ilmene treeneissä (kun en jännitä), joten asiaa on vaikea harjoitellakaan. Täytyy kai vaan jatkaa kokeissa käyntiä ja toivoa, että saan pidettyä jännittämisen määrän kurissa.

Eilen käväisin vielä tokotreeneissä Hihan kentällä. Aiheena oli kaukokäskyt ja osallistuin Niilon kanssa. Meillä oli vielä vähän hukassa yhdessä tekemisen ilo, mutta loppua kohti kuitenkin suoritus parani. Kaukot meni tietenkin ihan namiavusteisesti ja pienellä sähläyksellä (Niilo ehtii helposti liikuttaa etutassujaan) Lisäksi tehtiin yksi luoksetulo, joka meni hyvin ja sitten tehtiin porukalla 4,5min paikkamakuu, joka sujui hyvin pitkästä tauosta huolimatta. Sitten vaihdoin koiran vauhdilla ja Roope pääsi paikkamakuuseen, kun muut istuivat paikallaan. Roopekin pysyi hienosti, vaikka se oli melko korkeassa vireessä, kun juoksimme suoraan autolta rivistöön. Roopen kanssa tein lisäksi pari ruutuun lähetystä siten, että kävin ensin näyttämässä aina oikeaa paikkaa. Tein kolme lähetystä ja niistä kaksi onnistui suoraviivaisesti. Lisäksi tein muutaman liikkeestä istumisen ja sitten lähdettiinkin jo kotiin, kun ainakin minua väsytti koepäivän jäljiltä.