Mantan lakitus ja muita vappuperinteitä

Otsikko on vähintäänkin harhaanjohtava. "Maalle" muuttamisen jälkeen (eli kolmeen vuoteen) meitä ei juurikaan ole Helsingissä näkynyt (ei ainakaan tällaisina massatapahtumapäivinä). Ei ole ikävä Ullikselle ei. Keksimme sen sijaan paljon mukavampaa tekemistä vappuaattoiltana eli suuntasimme Nuuksioon veripullon kera. Kuvittelin, että olemme ainoat hullut metsässä, mutta siellähän oli parkkipaikka lähes täynnä autoja (= ehkä n. 5 autoa). Onneksi metsään mahtui vielä eli ei törmätty siellä kehenkään. Teimme Niilolle n.700m pitkän avoimen luokan jäljen.

Tänään lähdin aamupäivällä Niilon kanssa jäljestämään. Jälki ehti vanheta 16 tuntia. Niilolla kului jälkeen aikaa 13min. Enää ei voi siis väittää, että sen työskentely olisi epävarmaa tai puurtavaa. Pari vuotta sittenhän se jäljesti vielä naru löysällä hitaasti lönkytellen. Nyt on tilanne ihan toinen eli nyt Niilo todella tietää, mitä se tekee ja ongelma alkaakin olla päinvastainen. Vauhtia pitäisi saada siis vähän pois, jotta tarkkuus pysyisi parempana. Suoritus oli kyllä tänäänkin sangen hyvä.

Ensimmäisellä osuudella oli kaksi ojaa, joiden ylitys ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Hyvä! Ensimmäinen kulma oli kallion päällä. Niilo selvitti sen hyvin ja merkkasi makauksen nopeasti. 20m kulman jälkeen Niilo nosti nenänsä ylös ja jäljestä sivuun. Se sai ihan varmasti vainun jostain eläimestä. En jäänyt tilannetta ihmettelemään, vaan annoin heti "jälki"-kehotuksen ja heti Niilo muisti, mistä on kyse. Uskaltaakohan kokeessa kehottaa vastaavassa tilanteessa? Ei se haittaisi, jos siitä joku piste lähtisi pois, mutta jos Niilo saa mennä nenän osoittamaan suuntaan, niin seurauksena on helposti hukka (vaikka se hetken päästä muistaakin, että se olikin verijälki eikä oikea hirvi, mitä piti jäljestää). Toinenkin osuus tuota alun sählinkiä lukuunottamatta meni todella hyvin viimeistä 30m lukuunottamatta. Siinä kohtaa eteen tuli todella iso polku. Jälki kulki polun yli, mutta Niilo lähti polulle. Annoin jälkiliinan kiristyä vähän normaalia töksähtävämmin, jolloin Niilo taas muisti, että ai niin, verijälkihän se oli homman nimi. Toinenkin kulma löytyi ja Niilo merkkasi makauksen hyvin. Kulma oli nyt nousevassa kallionrinteessä. Niilo lähti rengastamaan vähän hassusti kulmalla. Ensin siis suoraan kulman yli ja sitten ulkokautta takaisin makaukselle ja siitä sitten oikeaan suuntaan. Niilo olisi ehkä laajentanut rengastusta enemmänkin, ellen olisi taas kiristänyt liinaa vähän normaalia enemmän. Kolmannella osuudella Niilo alkoi selvästi väsyä. Kuono nousi turhan usein maasta ylös ja Niilo vilkuili, tulenko varmasti perässä. Se teki kuitenkin jälkitarkkaa työtä, mutta kokeessa voi tulla ongelmia Niilon väsyessä, kun silloin kuono nousee tosiaan helposti maasta ja ilmavainulla Niilo ei ole kovin hyvä. Kaadolla meinasi käydä hassusti. Olin huomaamattani laittanut sen pienen kumpareen taakse eli se ei näkynyt tulosuunnasta ollenkaan ja Niilo asteli kaadosta ohi n. metrin päästä. Kauheeta, jos kokeessa kävisi noin. Annoin liinan taas kiristyä vähän töksähtäen, jolloin Niilo käänsi päätään ja sai vainun sorkasta.

Niilon jälkityö on minun mielestäni parantunut selvästi, kun ikää on tullut lisää. Silti on kuitenkin vielä paljon epävarmuustekijöitä matkassa. Emme ehdi treenaamaan enempää ennen tämän kauden ensimmäistä koetta. Toivon, ettei meille osu sama jälki kuin viime vuonna. Emme nimittäin ole ehtineet vieläkään harjoittelemaan hakkuuaukolla jäljestystä ja viime vuoden Hirvihaaran kokeessa jälkeä ehdittiin mennä n. 30-50m ennenkuin tultiin hakkuuaukkoon ja siinä meni Niilon jälkityö ihan sekaisin. Toivottavasti ikä on kuitenkin tuonut varmuutta myös tuollaisiin tilanteisiin.

Naapurin Pate kävi muuten viikolla kylässä. Meidän koirat saivat tuliaisiksi luut. Tässä Pate yrittää saada Roopen huomiota pois luusta. Aika kärsivällisesti Roope suhtautui ympärillä hyörivään Pateen, joka olisi kovasti halunnut leikkiä Roopen kanssa.