Nyt laahataan taas päivityksissa reippaasti perässä. Viime viikolla tein keskiviikkona molemmille pojille ruututreenit läheisellä hiekkakentällä. Tehtiin useita toistoja läheltä välillä oikeaa paikkaa näyttäen ja välillä taas ilman. Toistoja, toistoja, toistoja vaan, niin eiköhän se lähde sujumaan.

Keskiviikkona Roope oli minun mukana Forssassa ja treenailimme ennen pimeää Forssassa (iltaisin, kun pääsee kotiin, on jo niin pimeää, ettei koirat/minä näe ruutua tai leluja...). Aloitimme kaukokäskyillä, jotta Roope ei ollut vielä ehtinyt keräämään kierroksia. Lisää treeniä tarvitaan ja paljon. Ruutu sujui aika mukavasti, vaikka paikka oli uusi ja useita ihmisiä kulki ympärillä. Kävin kyllä aina näyttämässä oikeaa paikkaa. Sitten teimme seuraamista. Roopen seuraaminen oli poikkeuksellisen hyvää. Se oli sopivan korkeassa vireessä, joten se liikkui iloisesti ja kontakti pysyi hienosti. Teimme sekä askelsiirtymiä että pitempiä pätkiä eri vauhdeissa. Liikkeestä istuminen on Roopelle yllättävän vaikeaa ja ei malta kuunnella, vaan tarjoaa useimmiten maahanmenoa. Liikettä on siis vielä helpotettava. Luoksetulossa tehtiin vain vauhdikkaita läpijuoksuja ja treenin lopuksi tehtiin vielä kiertämistä. Roope ei ole sitä vielä kovin hyvin hiffannut, vaan se saattaa kiertää vain itsensä ympäri :)

Viikonloppuna sitten juostiin tai hölkkäilystä sitä voisi kai ennemmin puhua. Lauantaiaamuna kävin Niilon kanssa juoksemassa n.4km lenkin. Olin positiivisesti yllättynyt Niilon lenkistä. Se siis juoksi lähes koko matkan minun edelläni, vaikka aiemmin se on aina halunnut lönkötellä minun vieressäni. Niilo ei vielä vedä minun kanssani, mutta vähitellen toivottavasti edistymme. Sunnuntaina oli sitten Roopen vuoro päästä vastaavalle lenkille ja ensimmäistä kertaa se veti kunnolla pitkiä pätkiä (ei kuitenkaan vielä kokoaikaisesti). Syy innokkaaseen juoksemiseen löytyi lenkin puolimatkasta eli samassa maastossa oli kävelylenkillä Hihan tokotreeneistä tuttu Jymy-aussi. Roope ilmeisesti haistoi tutun koiran ja sai siitä lisävauhtia juoksemiseen. Eilen illalla kävimme vielä juoksemassa 2,5km vauhdikkaan lenkin siten, että minä lähdin yksikseni juoksemaan edellä ja Mikko&Roope lähtivät muutaman minuutin päästä minun perääni. Kyllä oli Roopella vauhtia riittänyt, kun minä menin jäniksenä edellä. Minun vauhti ei sitten ihan riittänyt ja pojat saivat minut kiinni. Roopekin vähän väsyi, kun se veti niin kovalla tahdilla. Tällaisia treenejä tarvittaisiin lisää. Pitäisi vaan hankkia toiset canicross-varusteet, niin voisi ottaa molemmat koirat yhtä aikaa mukaan.

Sunnuntaina tokoilin Niilon kanssa Pajuniityn hiekkakentällä. Ensin tein kuitenkin kotipihalla tunnaria käyttäen apuna levyä, johon muut oli naulattu kiinni. Olen jotenkin skeptinen Niilon edistymiseen tällä tavoin. Niilo menee nyt innokkaasti levyn luo ja haistelee sen verran, että se saa namit syötyä. Samalla se huomaa, mikä kapula on irti ja nappaa sen suuhunsa namit syötyään. Uskoisin kuitenkin, että jos irrallisia kapuloita olisi kaksi, niin Nipa nappaisi ensimmäisen, jonka se huomaa namien loppumisen jälkeen. Opitaankohan me tätä ikinä?

Lisäksi teimme kotipihalla hyppynoutoa. Niilo oli jotenkin unohtanut liikkeen. Ensimmäisellä yrityksellä se yritti ohittaa hypyn palauttaessaan ja toiseen noutoon se yritti mennä suoraan hyppäämättä. Ärähdin vähän ja sen jälkeen alkoivat hyppynoudot taas sujua jopa lopun perusasentoja myöten. Minun täytyy vaan muistaa vaatia Niilolta riittävästi.

Seuraavaksi jatkettiin hiekkakentällä ruudulla. Tehtiin vaihtelevasti eri etäisyyksiltä, paikkaa välillä muistutellen ja välillä samalla reppua kiertäen. Niilo selvästikin tykkää tästä kiertämisen ja ruudun yhdistelmästä. Tällöin ruutuun menot ovat todella reippaita ja iloisia. Ainoa huono puoli tällaisissa harjoituksissa on se, että Niilo vähitellen unohtaa oikean kohdan ruudussa ja hivuttautuu kerta kerran jälkeen vähitellen lähemmäksi ruudun etureunaa. Sitten joudun taas muistuttelemaan oikeaa paikkaa sille.

Sitten tehtiin tasamaanoutoa puukapulalla. Noudoissa minua häiritsee Niilon hidas palautusvauhti. Se siis menee kapulalle laukalla ja palauttaa minulle ravilla. Tähän yritin nyt saada parannusta aikaiseksi tekemällä vauhtinoutoja. Pidin Niiloa pannasta kiinni ja lähetin sen noutoon heti, kun kapula putosi. En siis vaatinut istumista vieressäni tms. Niilon tarttuessa kapulaan lähdin itse juoksemaan muutaman askeleen taaksepäin ja heitin Niilolle lelun palkaksi sen ollessa vielä palautusmatkalla. Niilo ei oikein tajunnut tätä kesken noudon palkkausta. Noutokapula on niin kiva juttu, ettei se halunnut sitä vaihtaa leluun kesken kaiken. Niinpä totesin, ettei tuo keino sovi meille (Christa ehdotti tuota joskus viime keväänä). Saimme kuitenkin tehtyä hyviä vauhtinoutoja ja minun taaksepäin siirtyminen riitti vauhdittamaan Niilon palautuksia. Lisää siis tällaista treeniä.

Sitten piti tehdä seuraamista, mutta se muuttui nopeasti perusasentoharjoitukseksi. En käsitä, miten pelkkä perusasennon oppiminen voi olla niin vaikeaa. En kehtaa mennä voittajaluokkaan, jos Niilon perusasennot ovat noin luokattoman huonoja. Siinähän rapisee pisteitä jokaisesta liikkeestä. Suurin ongelma seuraamisen ja perusasentojen hiomisessa on se, että inhoan niiden treenaamista ja ilman treenaamista ei edisty. Lopuksi tehtiin vielä kaukoja. Niissä on mielestäni pientä edistymistä tapahtunut. Pitäisi vaan ehtiä treenaamaan päivittäin. Ihan viimeiseksi otettiin muutama hyvä ruutuun lähetys ja siihen oli hyvä lopettaa.

Lupauduin muuten ensi vuodeksi labradorien tokotoimikuntaan mukaan. Toivottavasti aikani riittää ja minusta on jotain hyötyä tokoileville labradoreille.