Sunnuntaina tokoiltiin taas vaihteeksi Forssassa. Kävin ensin tekemässä ruudun valmiiksi nurmikentälle ja sitten Roope sai aloittaa. Se lähti kyllä hyvin ruutuun, mutta kierroksia oli taas vähän liikaa, joten pysäytyskäsky kaikui kuuroille korville. Tein sitten uudestaan siten, että kävin ensin näyttämässä oikeaa paikkaa ja lähetin Roopen sitten ruutuun. Näin saatiinkin tehtyä pari hyvää suoritusta. Sitten tehtiin pari metallinoutoa. Metalli on kyllä materiaalina Roopelle tosi vaikea. Lähes kaikkea muuta se kantaa mielellään, mutta metallin kanssa tökkii. Kyllä se nyt metallin otti ja palauttikin kauniisti sivulla. Toisella yrityksellä olikin jo selvästi nihkeämpää. Roopen ällötyksen näkee sen työskentelystä. Lopuksi tehtiin vielä maahan-seiso-maahan-siirtymiä ja yritettiin saada niihin jotain tolkkua.

Niilokin aloitti ruudulla. Se meinasi aluksi ennakoida, mutten ehtinyt sanoa uutta käskyä ennen kuin se jo korjasi oikeaan kohtaan. Onkohan se oikeasti jo ymmärtänyt jotain? Seuraavat lähetykset onnistuikin suoraan oikeaan kohtaan. Niilo oli muuten ihanassa vireessä. Se oli täynnä innokkuutta, mutta hallinta oli silti kohdallaan. Seuraavaksi tehtiin luoksetuloa osiin pilkottuna ja tein molemmat pysähdykset vain kertaalleen. Ne sujuivat ongelmitta. Sitten tahkottiin hetken aikaa seuraamista. Niilo pitää nykyään paljon paremmin katsekontaktia kuin ennen, mutta nyt ongelmana on seuraamisen oikea paikka. Niilo seuraa turhan väljästi ja vinosti ja pelkään, että onnistun taas sössimään seuraamisen jotenkin. Argh. Vaikeaa. Metallinouto tehtiin kertaalleen. Lopun perusasento vino, mutta muuten ok. Sitten kaukoja. Maahan-seiso-maahan. Välillä Niilo teki hienosti ja välillä hyppäsi puoli metriä eteenpäin seiso-maahan-siirtymässä. Ikuisuusprojekti siis… Loppuun vielä yksi ruutuun lähetys ja hienosti meni.

Maanantaina kävin Elisan kanssa tekemässä ”suomenruotsalaisia” verijälkiä ötököiden keskelle. Niilon jäljelle tuli mittaa varmaan liki 900m. Jokaiselle osuudelle tehtiin makaus. Ensimmäinen kulma oli tavallinen ja toiselle tehtiin katko, kolmas tavallinen. Neljännelle osuudelle tehtiin veretön osuus.

Tiistaina kävin sitten Niilon kanssa jäljellä helteisessä säässä ja se kyllä näkyi taas Niilon vauhdissa. Ensimmäinen osuus meni lähes jälkitarkasti, rauhallisella tahdilla edeten. Kulmalla oli nähtävissä pientä epävarmuutta, mutta suoriutui kuitenkin nopeasti. Toisella osuudella jäljestys muuttui vähän epävarmemmaksi. Tuuli ehkä ”siirsi” koiraa jäljen sivuun. Niilo jäljesti itsenäisesti veretyksen loppuun, mutta katkolla tuli vaikeuksia. Niilo lähti tekemään aika laajaa rengastusta ja olisi ehkä osunutkin kolmannelle osuudelle, mutta minä ehdin mennä jäljen kulusta jo ihan sekaisin (metsässä oli sekä vanhoja että uusia merkkejä) ja jouduin palauttamaan Niilon katkolle varmuuden vuoksi. Sieltä Niilo saikin heti vainun veretyksen uudesta alusta. Kolmannella osuudella Niilo ei ehkä ollut täysin tehtävän tasalla ja kulma meinasi mennä pitkäksi (takana oli metsäautotie). Pysäytin koiran ja kehoituksella se palasi jäljelle. Neljännen osuuden veretön katko meni ok. Juuri ennen kaatoa tapahtui taas ”jotain” ja kaadon löytyminen tuotti vaikeuksia. Peuran sorkka löytyi kuitenkin. Makuut Niilo merkkasi loistavasti. Makauksettomia kulmia ja katkokulmaa olisi selvästikin harjoiteltava enemmän. Nyt tosin kuuma sää vaikeutti työskentelyä entisestään. Lopun iltaa Niilo olikin aivan uuvuksissa.

Tänään treenattiin pikaisesti Piian kanssa lauantain näyttelyä varten. Lähinnä siis testattiin, miten Niilo suhtautuu vieraaseen esittäjään. Se sujui kuten arvelinkin eli paljon paremmin kuin minun kanssani.

Tänään vielä vepe-treenit ja viikonloppuna sitten kohti Mustialaa. Ensin näyttelyyn ja maanantaista lähtien leirille.