Joskus käy uskomaton tuuri. Meille kävi niin tänään. Pari päivää sitten mietin, että tarvitsisin peuran sorkan treenejä varten ja toivoin, että seuraavassa kokeessa olisi ylijäämäsorkkia tarjolla. Eipä tarvinnut odottaa kokeeseen asti, vaan tänään piippasi puhelin ja meille tarjoutui mahdollisuus päästä ensimmäistä kertaa käytännön jäljelle. En ole siis edes ilmoittaunut koiriani minnekään jäljestyskäyttöön, vaan nyt kävi oikeasti tuuri. Olin sopinut meneväni joka tapauksessa tänään tutun luo kahville ja muutama tunti ennen sovittua aikaa tuttuni laittaa viestiä, että heidän risteyksessään on sattunut peurakolari ja jäljestävää koiraa tarvittaisiin. Lupasin lähteä heti matkaan.

Saavuin kolaripaikalle n. 2 tuntia tapahtuneen jälkeen. Meille oli valmiiksi etsittynä verinen läntti maasta, joten minun tarvitsi vain näyttää Roopelle kohta maasta ja sen jälkeen se oli menoa. Vauhti oli hurjaa. Sain jarruttaa parhaan kykyni mukaan, kun Roopella oli niin mieletön into jäljelle. Sen työskentelystä näki heti, että se kyllä tietää, mitä tekee. Jonkin matkaa kuljettuamme Roope pysähtyi ja sen käytöksestä näki, että nyt jokin eläin on lähellä. Minäkin kuulin ääniä pusikosta, mutta mitään en nähnyt puiden joukosta. Odottelimme perässä tulijoita ja kerroin Roopen havainnosta. Metsästäjä siirtyi eteemme tarkastamaan tilanteen. Hän ei nähnyt mitään ko. paikassa.

Lähdimme siis Roopen kanssa liikkeelle uudestaan. Pian takaamme kuului ääni, että kyllähän tässä on selvä makuu. Roope oli siis ajanut peuran liikkeelle. Peuran lepokohtaan oli jäänyt selvästi verta. Roopen into kiihtyi entisestään, joten arvasin, että olemme lähellä. Sainkin näköhavainnon peurasta ja kerroin sen takanatulijoille. Metsästäjä lähti taas edeltä ja hetken kuluttua kuului laukaus. Jatkoimme Roopen kanssa kaadolle asti ja Roope oli saaliistaan innoissaan. Se jäi ylpeänä seisomaan sen vierelle.

Kyllä olen minäkin ylpeä koirastani. Se teki helteisessä säässä hienon työn etsiessään pahasti loukkaantuneen peuran, joka olisi muuten jäänyt pusikkoiseen metsään kitumaan. Eipä sitä olisi uskonut lähes 6 vuotta sitten hankkiessaan sohvaperunakoiraa, että joskus vielä kulkee metsässä tositilanteessa koiran perässä. Kyllä oli hieno hetki! Kunpa näitä saisi lisää.