Nyt on pitkästä aikaa hetki aikaa istahtaa koneelle ja kertoa tarkemmin sunnuntain kokeesta. Kiire lakkasi kuin seinään, kun jouduin eilen jäämään sairaslomalle. Loppuviikon sairastan siis kotona. Viikonlopuksi toivottavasti tervehdyn parhaan ystäväni häihin (joissa pitäisi toimia kaasona ja monenlaista pientä askaretta on vielä tekemättä...). Sen jälkeen onkin sitten edessä viikon verran koiratonta kesälomaa :)

Sunnuntain arvonnassa Roopelle osui ryhmänsä toinen jälki ja Niilolle avo-ryhmän kolmas jälki. Lisäksi minulla oli Roopen ryhmän neljännen jäljen opastus. Tiukka tahti siis, mutta suosiolla siirrettiin opastusvuoro vasta viidenneksi. Roope siis pääsi metsään toisena koirana. Maasto oli pääosin ihan mukavaa, mutta kyllä se aiheutti minulle pieniä kauhun väristyksiä. Maasto oli nimittäin todella vaihtelevaa. Mukaan mahtui niin perinteistä suomalaista metsää kuin suota ja vanhaa pusikkoista hakkuuaukkoa. Suolla tipahdin itse saappaan mitan verran silmäkkeeseen ja pusikko jännitti, kun ei oltu aiemmin sellaisessa paikassa jäljestetty. Turhaan jännitin, sillä maaston muutokset eivät aiheuttaneet Roopelle minkäänlaisia vaikeuksia. Makauksetkin merkattiin poikkeuksellisen hyvin. Minun mielestä Roope merkkasi hätäisesti kolme makausta ja yhtä en nähnyt lainkaan. Tuomari huomasi kaksi merkkausta ja kahdesta Roope käveli kuulemma keskeltä yli. Roope merkkaa kyllä makaukset turhan hätäisesti, sillä oletin, että tuomari olisi huomannut vain yhden merkkauksen. Kulmat meni tällä kertaa aika hyvin. Roope teki vain pienen lenkin jokaisella kulmalla. Kaiken kaikkiaan Roopen suoritus oli aika lailla jälkitarkka. Se on selkeästi kehittynyt jäljestäjänä huimasti ja on mielestäni tittelinsä ansainnut :) Sen eteen on saatu tehdä töitä.

Kiitokset kaikille, jotka ovat meitä rohkaisseet ja kannustaneet jatkamaan eteenpäin. Erityiskiitokset Arjalle, jonka kanssa Roopen ensimmäisiä jälkiä (ihan ensimmäisen jäljen tein aikanaan Koiramme-lehti kädessä, kun siinä sattui olemaan esittely tästä mielenkiintoisesta lajista) on tehty Viikin metsiin keskelle lenkkipolkuja. Silloin tuntui, että koira ei osaa jäljestää lainkaan. Kummakos tuo, kun jäljet olivat liian lyhyitä, liian tuoreita ja täysin sotkettuja lenkkeilijöiden toimesta... Alkuajoista on jäänyt erityisesti mieleen, kun ensimmäisen kerran uskaltauduin Roopen kanssa jäljestämään noutajapiireihin eli UMN:n ohjattuihin treeneihin. Vuosi oli varmaan 2006. Meille osui jäljelle oppaaksi Markelinin Seppo, joka totesi jäljen lopussa, että sullahan on lahjakas koira. Itse en osannut silloin vielä jäljestävää koiraa lukea lainkaan, joten kommentti tuli täytenä yllätyksenä. Tästä kommentista kuitenkin rohkaistuin ja uskalsin ilmoittaa Roopen sitten aikanaan virallisiin kokeisiinkin ja kukas meillä sitten sattuikaan tuomariksi ensimmäiseen kokseeseen :)

Sitten Niilon koesuoritukseen... Niilolle osui tuomari, joka arvosti hidasta vauhtia. Tämä vähän jännitti minua, sillä Niilo saattaa muuttua epävarmaksi, jos jarrutan sitä kovasti. Se siis alkaa kääntyillä ja kysyä minulta, saako hän varmasti mennä vaiko ei. Onnistuin kuitenkin jarruttamaan vauhdin sopivaksi ilman, että Niilo alkoi ihmettelemään minun narusta repimistä. Niilohan on luonnostaan aika rauhallinen jäljestäjä (ainakin Roopeen verrattuna). Niilo työskenteli ekan osuuden hyvin. Makauksen merkkasi hyvin ja kulmakin meni ok. Toisella osuudella tuli pieni hakkuuaukko, jossa Niilo meni vähän jäljen sivuun, mutta palasi onneksi itse jäljelle. Aukot on selkeästi Niilolle vaikeita, kun me ei olla ikinä sellaisissa treenattu. Loppu osuus hyvin ja makauksen merkkasi taas hyvin. Kulma tuotti kuitenkin yllättävän suuria vaikeuksia (vaikka arvostelussa ei sitä sanotakaan). Kulma oli lähellä autotietä ja tien reunaan oli pysäköity punainen pakettiauto siten, että se näkyi tosi hyvin kulmalle. Tämä aiheutti minulle ylimääräistä jännitystä, kun pelkäsin, että Niilo luulee jäljen loppuneen tähän ja astelee tielle asti. Näin ei onneksi käynyt vaan isohkolla rengastuksella jäljen ulkokautta Niilo löysi takaisin jäljelle. Kolmas osuus meni ihan mukavasti, mutta lopussa tuli taas jännittävä kohta, nimittäin aukeampi metsä. Niilon maavainuinen työskentely vaihtui ilmavainuiseksi poikkoiluksi ja arvasin, että se on haistanut kaadon. Hetken päästä kuulen tuomarin sanovan kiitos ja minä ihmettelen, että mitä nyt. Me olimme Niilon kanssa olleet astelemassa 5m ohi kaadon, kun Nipa oli huomannut virheensä ja syöksyi minusta vasemmalle päin. Seisoin siis paikallaan kaadon kohdalla, mutta 5m sivussa näkemättä kaatoa lainkaan. Onneksi koiran nenä toimii :)

Jos Niilo jatkaa tällaista maavainuista ja lähes jälkitarkkaa työskentelyä, niin meillä ei varmaankaan ole suurempia ongelmia jatkossa. Niilo merkkaa luontaisesti makaukset hyvin ja voittajaluokan kulmatkin sujuu kohtuullisesti. Katkoa tosin täytyy vielä treenailla ja täytyy se toinen avo1-tuloskin vielä ensi kaudella hakea ennen luokan vaihtoa. Nyt meikäläinen kuitenkin taas uskoo myös Niilon jäljestyskykyihin. Sen verran hyviä suorituksia osui elokuun lopun kokeisiin. Perässä tullaan siis! Niilo lähettää terveiset jälkivalio äipälle, siskolle ja veikalle! ;)