Eilen suunnattiin kohti Hauhoa tuttuun tapaan heti aamusta. Kyllä olisi oma lämmin sänky houkutellut paljon enemmän kuin nollan tietämissä oleva syyskeli. Jotenkin sain kuitenkin itseni motivoitua (kauden viimeinen koe ja sitten alkaa tauko). Meillä on selvästikin ollut nyt liikaa startteja, kun oma motivaatio kärsii ja aikaiset aamut ei huvita. Olenkin ollut edellisen kerran viikonlopun kotinurkissa joskus huhtikuussa eli ehkä on jo aikakin taas vähän rauhoittua. Ensi viikonloppu menee vielä töissä, mutta sitten ollaan vaan kotosalla pari seuraavaa.

Hauholla oli luvassa neljän tuomarin (Uusimäki, Nevalainen, Ronkainen, Lappalainen) wt. Avoin luokka aloitti Nevalaisen rastilta, joka oli valitettavasti lähihaku eli meille pahin mahdollinen aloitustehtävä. Lähetys tapahtui pellolta kohti metsän reunaa. Pellon ja metsän välissä oli parin metrin syvyinen kaistale hamppua, joka toimi lähihakualueena. Syvyys oli oikeasti vain pari metriä, joten koira katosi helposti liian syvälle ja yli alueen. Sain Niilon ohjattua alueelle hyvin ja se alkoi hakea lähihakupillityksellä. Nenä ei kuitenkaan tainnut olla kunnolla auki, sillä tuomari sanoi sen menneen ihan yhden damin päältä. Niilo laajensi hakua liikaa ja jouduin kutsumaan sen lähemmäksi. Pysäytys pellolle ja uudelleen ohjaus alueelle. Taas meni liian kauaksi, joten kutsu lähemmäs ja ohjaus takaisin päin jne. Kohtuullisen hyvin Niilo kuunteli. Avoimessa luokassa koiraa kun ei saa enää ottaa tyhjänä viereen, joten se oli saatava pysymään töissä. Niilo tulisi mielellään viereen, joten olin tyytyväinen, että sain sen pysäytettyä ja lähetettyä taakse (taakselähetys ei ole meillä kovin vahva vielä). Sitten Niilo löysi pellon puolelta hajun, jota jäi tutkimaan. Hetken päästä se nosti siihen koipea ja tuomari kehoitti kytkemään koiran. En tiennyt, että wt:ssä on noin rankka peli merkkaamisen suhteen. Muutenhan olisin yrittänyt saada sen hajusta liikkeelle saman tien. No, tuskin tehtävä olisi muutenkaan onnistunut, kun meni sen verran säätämiseksi tuo koiran alueella pitäminen. Lähihaku onnistui kuitenkin paljon viimevuotista paremmin ja paljoa ei olla treenattu, joten treeniä vaan ja ensi keväänä uusiksi! Mietin tässä tehtävässä, olisiko lähihakupillitys kannattanut antaa jo pellon puolella, mutta pelkäsin Niilon jäävän pelkästään pellolle etsimään. Toinen vaihtoehto olisi ollut pysäyttää kunnolla hamppuun ja antaa lähihakupillitys sitten. Niilo vaan sekoittaa lähihakupillityksen pysäytyksen jälkeen luoksetulokäskyksi, joten en uskaltanut sitäkään kokeilla.

Päätimme jatkaa kuitenkin seuraavalle rastille, joka oli ohjaustehtävä ja tuomarina Uusimäki. Minua vähän jännitti, suostuuko Niilo ollenkaan ottamaan linjaa epäonnistuneen lähihaun jälkeen. Minulla ei edes ollut dameja matkassa, joten en voinut tehdä Niilolle mitään virittelytehtävää, enkä ollut varma, tiesikö se, mitä etsitään (pelkkiä B-kokeita takana tällä kaudella). Lähetys tapahtui sänkipellolta kohti heinikon kärkeä. Niilo lähti hienosti linjaan. Se eteni varmasti ja suoraviivaisesti. Ihailin koiran työtä ja olin taas ihan nukuksissa pillini kanssa. Koira katosi heinikkoon 5-10m ohjausdamin vasemmalle puolelle. Pysäytin ja käänsin oikealle. Kunnolla en koiraa nähnyt, mutta hetken päästä Niilo ilmaantui dami suussa. Tuomari kehui suorituksen nopeutta, mutta moitti minua liian hitaasta pillityksestä. Koira olisi kannattanut pysäyttää sänkipellon puolella ja ohjata siitä oikealle, niin se olisi pysynyt koko ajan näkyvissä. Tästä tehtävästä jäi hyvä mieli. Niilo oli hyvin palautunut edellisestä epäonnistuneesta tehtävästä ja otti mukavasti ohjausta. Pisteitä ei vielä tiedetä, mutta toivottavasti ne tulee jossain vaiheessa tulospalstalle.

Tämän jälkeen alkoi ruokatauko ja minun motivaatio-ongelma jatkui. Olin aivan jäässä kerrospukeutumisesta huolimatta ja Niilokin tärisi vilusta takissaan. Niinpä päätin lähteä kotiin, vaikka olisi ollut hyvää treeniä suorittaa rastit loppuun asti. Niilo käyttäytyi hienosti koko 4 tuntia, joka istuskeltiin vuoroa odottamassa. Se ei kertaakaan vinkunut tai ollut muuten levoton. Laukauksia kuului kuitenkin jatkuvasti muilta rasteilta, vaikka meidän rasteilla ei ammuttukaan. Mietin etukäteen, nauretaanko Niilolle, kun se on puettu. Päin vastoin. Yllättävää oli, että varmaankin yli 50% koirista oli puettu. Viime vuonna ei muistaakseni juurikaan ollut mantteleita koirilla. Täytyy harkita, ostanko Niilolle vielä paksumman takin, kun tuo nykyinen on vaan sellainen ns. sadetakki. Täytyis muuten ottaa joskus kuva Niilosta takissaan (on se kyllä Roopenkin takki, mutta en ole vielä ikinä nähnyt sen palelevan).

Illalla lähdin vielä tokoilemaan. Minun piti alun perin mennä Roopen kanssa, mutta huomasin tunnin aiheena olevan luoksetulon ja viikko sitten en meinannut saada Roopea edes liikkeelle, joten päädyinkin taas Niiloon. Roope kävi sitten juoksemassa Mikon kanssa 10km lenkin ja kohtuullisen hyvin Roope oli jaksanut (aiemmin se on juossut vain lyhyempiä lenkkejä). Kirjoitan tokotreeneistä joku toinen kerta...